maanantai 1. toukokuuta 2017

Avokadon kasvatus siemenestä

Olen jo kerran aiemmin muutamia vuosia sitten yrittänyt kasvattaa avokadoa siemenestä. Kokeilu päättyi silloin siihen, että joidenkin viikkojen jälkeen ajattelin, ettei tästä mitään tule ja heitin siemenen menemään. Nyt luin jostakin, että itämisessä saattaa mennä pari-kolme kuukauttakin, joten taisin olla ensimmäisellä kerralla turhan hätäinen. :) No, päätin kuitenkin kokeilla tätä uudestaan. 

8.4.2017

Jos avokadoa halkaistessa siemenen pintaan tulee pieniä viiltoja, ne eivät haittaa. Avokadon siemenen voi laittaa vesilasiin itämään. Itse laitoin kuitenkin siemenet suoraan multaan "terävä" pää ylöspäin. Kylvin tammikuun puolivälissä yhteensä neljä siementä, joista kahdesta poistin ohuen ruskean kuoren, sillä joidenkin lähteiden mukaan se saattaa nopeuttaa itämistä. Kastelin siemeniä melko runsaasti niin, että multa oli koko ajan selkeästi kosteaa. Reilun kahden kuukauden jälkeen, maaliskuun loppupuolella alkoi vihdoin tapahtua! Toinen kuorituista siemenistä halkesi vähitellen ja sisältä alkoi työntyä pikkuruinen verso.

26.3.2017

8.4.2017

14.4.2017

21.4.2017

Nyt muutaman viikon aikana taimi on kasvanut jo noin 20cm pitkäksi ja ensimmäiset lehdet ovat avautuneet. Myös toinen kuorituista avokadon siemenistä on alkanut halkeamaan. Kuorellisissa näyttää olevan juuria, mutta siemenet ovat vielä ehjät, ja voi olla, että heitän ne pois, sillä eiköhän minulle kaksi avokadon taimea riitä. Ja ainahan ruokakaupan hedelmä- ja vihannestiskiltä saa tarvittaessa helposti tarpeet uusia taimia varten!

Mukavaa maanantaita ja ihanaa toukokuun alkua!

36 kommenttia:

  1. Kiitti vinkeistä. Mulla on tuolla siemen jemmassa. Mukavaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä! Toivotaan siemenellesi hyvää kasvua. Hauskaa vapunpäivän iltaa!

      Poista
  2. No, toivottavasti onnisut saamaan oikein hedelmiä noista! Onneksi tänään paistaa aurinko ja eiliset lumet ovat melkein sulaneet meillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hedelmien saaminen olisi kyllä jännittävää, mutta olisin tosi iloinen jo siitä, jos saisin näistä pitkäikäiset viherkasvit. Täälläkin oli tänään aurinkoinen päivä ja innostuinkin siistimään kukkapenkkejä talven jäljiltä.

      Poista
  3. Hienoa!, tällaiset kokeilut on kivoja. Mulla on itämässä mangon siemen, oliskohan siitäkin pitänyt poistaa kuori.... Jossakin niin neuvottiin tekemään ja toisessa taas ei. En sitten poistanut, saa nähdä tapahtuuko mitään.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kokeilut ovat minustakin hauskoja! Mielenkiinnolla odotan, lähteekö mangosi kasvuun.

      Poista
  4. Hyvin on ainakin lähtenyt kasvamaan. Iloista vappupäivää ja toukokuun alkua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa vapunpäivän iltaa ja toukokuun alkua sinullekin!

      Poista
  5. Olen, myös kasvattanut avokadoa siemenestä....ensimmäinen kesti tosi kauan ennen, kuin alkoi runkoa kasvattamaana. Toinen tapahtui vähän nopeammin, kun liotin ensin kiveä vuorokauden..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin kokeilla tuota liotusta, jos joskus laitan uudestaan näitä kasvamaan. Kiitos vinkistä!

      Poista
  6. Onpa hauska, että sait kasvamaan. Pitäisikin joskus kokeilla eikä heittää niitä siemeniä menemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ei välttämättä tule edes mieleen, että voisi joku ruokatarpeiksi ostetun hedelmän siemen itää. Itse mietin tuossa aiempia kommentteja lukiessani, miten en ole tullut laittaneeksi mangon siementä koskaan multiin, vaan aina olen heittänyt ne menemään. Täytyy ensi kerralla kokeilla sitä.

      Poista
  7. Minäkin olen kerran kokeillut avokadoa, mutta ilmeisesti olin liian hätäinen niiden suhteen, kun heitin ne pois muutaman viikon jälkeen kylvöstä. Taidan kokeilla uudelleen ja odottaa rauhassa itämistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän kauan menee, ennen kuin siemen halkeaa. Minulla siemenet olivat aluksi läpinäkyvissä astioissa ja niissä juuria näkyi pohjasta läpi monta viikkoa, ennen kuin siemenet alkoivat vihdoin haljeta.

      Poista
  8. Kiva kun olet saanut kasvamaan noin hienosti. Mukavaa toukokuun alkua!

    VastaaPoista
  9. Noniin, odotus palkittiin :) Hyvää vappua ja toukokuuta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvää vapunpäivän iltaa ja toukokuuta sinullekin!

      Poista
  10. Tällaiset kokeilut on niin parhaita! Mahtavaa kasvua! Mulla on mangon siemen itämässä, mutta hidasta on....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kokeilut ovat minustakin mahtavia! Kiva kuulla jatkossa mangosi kuulumisia :)

      Poista
  11. Kylläpä saa noiden kanssa olla kärsivällinen, mutta onhan se iso siemenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alku oli kyllä tosi hidas. Kun siemen vihdoin alkoi halkeamaan ja verso pilkottamaan, sitä olikin jo hauska seurata.

      Poista
  12. Jännittävää! Hienoa, että avokadot ovat itäneet. Mielenkiinnolla odotan, miten niiden kasvu edistyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin odotan jännityksellä, mitä tästä kehkeytyy. Ainakin toistaiseksi näyttää ihan hyvältä :)

      Poista
  13. Taas viisastuu :) Oon nähäny nuata ristiviiltoosia siämeniä ennenki ja luulinki että viillot pitää itte teherä itämisen helepottamiseksi. Hah!
    Tuata pitää eherottomasti joskus kokeella, muttei ny, puutarhasesongin alakaes.
    Ihanaa toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ei tosiaan onneksi veistä tarvitse. :) Ihanaa toukokuuta sinullekin!

      Poista
  14. Hieno alku. Olen joskus myös yrittänyt avokadoa kasvattaa. Sain taimen melko isoksi, mutta jostain syystä se kuitenkin kuolla kupsahti. Olisikin mukava aloittaa taas uusi yritys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minuakin vähän mietityttää, saanko pidettyä nuo hengissä pidempään, vai jäävätkö vain lyhytaikaiseksi iloksi. Toisaalta uudet on aina helppo laittaa kasvamaan. Jostain luin, että avokadokin saattaisi haaroa, jos latvan katkaisee, joten sitä varmaan kokeilen ainakin yhdellä taimista.

      Poista
  15. Todella hauskannäköinen se eka kuva. On kuin se näyttäisi kieltä. Minä en ole koskaan ollut innostunut tällaisiin kokeiluihin, mutta innolla odotan jatkoa. Ja näinhän minulla on aitio paikka seurata kasvua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se täällä blogimaailmassa on tosi kiva, ettei kaikkea tarvitse kokeilla itse, vaan hauskoja projekteja pääsee seuraamaan toisten blogien välityksellä. Päivitän jatkossa avokadojen kuulumisia :)

      Poista
  16. Kasvaapa hienosti! :) Tällaisia kokeiluja olisi hauska tehdä itsekin. Ehkä sitten ensi vuonna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Talvella sitä innostuu kokeilemaan kaikenlaista. Näin kevään koittaessa esikasvatukset, puutarhasuunnitelmat yms vievät jo niin mennessään, ettei tosiaan aikaa välttämättä tällaisille puuhasteluille jää. :)

      Poista
  17. Mun äitillä on kans milloin mitäkin siementä itämässä ja appelsiinipuukin löytyy, tosin satoa ei ole tullut. Mielenkiintoisia kokeiluja :)

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...