torstai 27. huhtikuuta 2017

Tampereen Supermessut

Kävimme koko perhe Tampereen Supermessuilla viime sunnuntaina. Täytyy tunnustaa, että nämä olivat ensimmäiset puutarhamessut, joille olen koskaan osallistunut, mutta eivät varmasti viimeiset. Supermessuilla kiertelimme pääasiassa puutarhapuolta, mutta kävimme lopuksi vilkaisemassa myös Kotimaan matkailu -messuja. Design- ja käsityötori, OutdoorErä- ja Keräilypuoli jäivät tällä kertaa käymättä.



Toivomuskujan istutuksissa toistuivat mm. helmililjat, havut, hortensiat ja narsissit. Hortensioiden ruukut oli kivasti piilotettu säkkikankaaseen.

Toivomuskujalta löytyi myös keväisiä hiirenkorvia, paneeleista rakennettuja istutusaltaita ja kierrätysvinkki vanhoille tuoleille.

Siemenien, sipuleiden, juurakoiden ja perennojen lisäksi myynnissä oli erilaisia puutarhakoristeita, mm. monia erilaisia risutöitä.

Tällainen ikkunanpokissa oleviin reikiin kiinnitettävä ruukkuteline olisi kätevä meilläkin esim. olohuoneen korkeisiin ikkunoihin.

Myös joitakin piharakennuksia, mm. kasvihuoneita ja grillikota oli näytillä. Tällainen laavukin on ihan kiva ja vähän erilainen idea.

Lapset tykkäsivät tästä penkistä, sillä ikkuna-aukosta oli hauska kurkkia.

Harkkoja voi käyttää näinkin.

Messuilla oli esillä viisi teemapihaa: Rentoutujan latauspiste, Metsä puutarhassa - puutarha metsässä, Monikäyttöinen Terassipiha, Trendikäs Kunnonpiha ja Pelipiha.

Rentoutujan latauspiste koostui pergolasta, viherseinistä ja muureista istutusalueineen.





Metsä puutarhassa - puutarha metsässä

Monikäyttöistä Terassipihaa reunusti runsas istutusalue.

Terassipihalla oli myös ulkoporeallas.

Vesiputousmainen vesielementti.

Kunnonpihassa oli erilaisia kuntoilu- ja voimisteluvälineitä.

Pelipihassa voi hyppiä ruutua nurmeen upotetuilla betonilaatoilla...

...tai pelata shakkia.

Kotimaan Matkailumessuilla tapasimme mm. Muumipeikon ja Pikku-Myyn. Nuorimmaisemme oli aivan myyty, kun Muumipeikko rapsutteli hänen varpaitaan, eikä olisi tahtonut jatkaa matkaa eteenpäin. Itku laantui kuitenkin nopeasti, kun vähän matkan päässä oli Luonto-Olohuone Oy:n osastolla alpakoita.

Alpakoita sai silittää ja ruokkia.

Messupäivä oli mukava kokemus. Yövyimme Tampereella ja seuraavana päivänä palasimme takaisin kotiin. Paluumatkalla oli pakko pysähtyä Vaajakoskella Pandan tehtaanmyymälässä ostamassa suklaata kotiintuomisiksi (kuten aina tuolla suunnalla käydessä!). :) Muita kasseja tai nyssyköitä ei messuilta mukaan tarttunut. Muutamia ihania perennoja olisi kyllä ollut myynnissä, mutta meilläpäin on vielä sen verran lumista ja kylmää, että ajankohta niiden hankkimiseen olisi ollut turhan aikainen. Kuitenkaan aivan tyhjin käsin messuilta emme lähteneet, laukussa poltteli nimittäin ihana tilausvahvistus! Sen sisältöön palaan tulevissa postauksissa... :)

Iloisia huhtikuun viimeisiä päiviä ja hauskaa vappua!

36 kommenttia:

  1. Ihana kuva tuo metsä puutarhassa. Mitä ihmettä sinne laukkuun sujahti, jään odottelemaan tarinan jatkumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pian se selviää, mitä tuli tilattua :)

      Poista
  2. Kiva messupostaus, kiitos tästä. Kiva katsella messukuvia kun itse ei ole sinne päässyt. Tuo harkkorakennelma on hauska. Söpöt alpakat. Odotamme mielenkiinnolla, mitä tilausvahvistus pitää sisällään. - Hyvää vapun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pidit. :) Minustakin tuo harkkorakennelma oli tosi hauska. Mukavaa vapun odotusta sinullekin!

      Poista
  3. Upeita kuvia messumatkastanne:)

    VastaaPoista
  4. Mukava lukea positiivinen postaus Tampereen puutarhamessuista. Itse en saanut niistä oikein mitään irti ja tuntuu, että moni muukin on ollut samoilla fiiliksillä. Supermessuja ei ole kovin kehuvin sanoin arvosteltu blogimaailmassa.
    Ehkä sait enemmän messuista ja katselit tarjontaa tuorein silmin. Meikäläinen kun on käynyt niin monet messut, on ehkä liian kriittinen ja odotukset liian korkealla. On varmaan ihan kohdillaan pitää muutama vuosi väliä messuiluista. Toisaalta, se ei poista sitä tosiasiaa, että puutarhapuoli kutistuu vuosi vuodelta ja tilalle on tullut laukkuja ym. tavaraa. Minä kaipaisin messuilta enemmän sitä asiapuolta ja että pystyisin tekemään hankintoja sieltä. Kuten nyt ei messuilla ollut lannoitepuolta ja kasvivalaisinpuolta ollenkaan esitteillä.

    Hyviä kuvia olet messuilta saanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin luin arvosteluja messuista toisten blogeista. Se on ihan totta, että varmasti jaksoin paremmin innostua, kun nämä olivat ensimmäiset puutarhamessuni. Niitä laukkuja ja vaatteita minäkin vähän ihmettelin. Ja tosiaan valaisimia olisi ollut kiva päästä katselemaan.

      Poista
  5. Kutkuttavia juttuja 🌹Pidän erityisesti tuosta harkoista rakennetusta kukkamuurista 🙂
    Kaiken kruunaa ihkaelävä alpakka !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse aloin jo miettimään, saisiko jotain tuon kukkamuurin tyylistä toteutettua omaan puutarhaan. Täytyy vielä pohtia.. Alpakat olivat kyllä tosi suloisia ja kovasti rapsutusten ja herkkupalojen perään. :)

      Poista
  6. Kiitos inspiroivista messukuvista!

    VastaaPoista
  7. Minäkin olisin kaivannut enemmän itse asiaa puutarhasta (komppaan markettaa) ja esim. kierrätysideoita ja malli-istutuksia.En oikein löytänyt mitään persoonallista ja mielikuvituksellista ideaa.Onneksi kuitenkin löysin jotain kivaa ostettavaa ja sopuhintaistakin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malli-istutuksia olisin kyllä itsekin kaivannut lisää. Kiva, että hyviä ostoksia kuitenkin löysit! :)

      Poista
  8. Kiitos ilmaisesta messumatkasta

    VastaaPoista
  9. "Oi jospa oisin saanut olla mukana". Onneksi oli hienot kuvasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisten messupostauksia on kyllä hauska lukea. Toisten blogien kuvien avulla minäkin "vierailin" Helsingin ja Turun puutarhamessuilla. :)

      Poista
  10. Minusta nämä messupostaukset ovat kivoja, voi katsella toisen kuvaamia ideoita ja kauniita kuvia, niinkuin sinäkin olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä! Itse olisi työlästä kaikkia messuja kiertää, mutta toisten postausten myötä välittyvät usein parhaimmat ideat ja tunnelmat.

      Poista
  11. Olit saanu kuvihi monta kohtaa, miten muista nähäneheni.
    Iloosta vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinunkin postauksessasi oli ainakin toinen niistä vesiaiheista sellainen, jota en messuilla huomannut. Jännä juttu, vaikka kuinka yrittää joka kohdan kiertää ja katsoa... :) Iloista vappua sinullekin!

      Poista
  12. Monet puutarhatarjoukset ovat todella tuntuneet varhaisilta kylmän huhtikuun oloissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän harmitti parin harvinaisemman perennan kohdalla, kun en voinut ostaa niitä. Ehkä ne kesällä vielä jostain taimistolta tai puutarhamyymälästä löydän.

      Poista
  13. Miksi pitää huutavia kakaroita ottaa messuille mukaan?!? Antaisit muille kävijöille rauhan ettei tarvitsisi sitä kirkumista kuunnella mitä teidänkin penskoista lähtee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos messuilla on lapsiparkki, Muumeja, Katti Matikainen ja Nakki-Rakki esiintymässä yms, tulkitsisin messut koko perheen tapahtumaksi ja myös lapset tervetulleiksi. Jos toisten lapsien läsnäolo häiritsee sinua noin paljon, kannattaisi varmaan olla osallistumatta koko perheelle suunnattuihin tapahtumiin.

      Poista
  14. Hienoja kuvia! Oi, tuollainen shakkilauta olisi ihana.
    Iloista vappua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Shakkilauta oli kyllä hauska idea kaikessa yksinkertaisuudessaan. Iloista vappua sinullekin!

      Poista
  15. Ihania messukuvia kiitos Hyvää vappua sinulle :)

    VastaaPoista
  16. Kiitos kierroksesta messuilla. Ihastuin noihin risuruukkuihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan! :) Minustakin nuo risuruukut ovat tosi kivat!

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...