perjantai 26. toukokuuta 2017

Toukokuinen puutarhakierros

Kevät on lämpimien päivien ansiosta edennyt valtavin harppauksin. Joka päivä puutarhasta löytyy uusia avautuneita nuppuja ja lehtisilmuja. Puutarhaihmisen kannalta kevät on vähän kuin jouluaatto lapselle, uusia ihania yllätyksiä, joita odottaa riemumielin. Tällä viikolla sää on hellinyt, ja olemme viettäneet illat puutarhassa koko perhe. Mies on kaivanut kasvihuoneen perustuksia, lapset ovat nauttineet leikeistä lämpimässä säässä ja minä olen kitkenyt, tehnyt Rinnepenkkien kivireunuksia ja iloiten kulkenut katselemassa ja kuvaamassa puutarhan pieniä ihmeitä. Tässäpä teille kuvakierros puutarhaamme:

Metsäpuutarhamme Varjopenkki on melkeinpä parhaimmillaan näin keväisin. Alueella oli vielä pari vuotta sitten metsää, mutta karsimme puita ja jätimme jäljelle joitakin koivuja ja pihlajia. Alvejuuret kasvavat alkuperäisillä paikoillaan, ja olen koonnut niiden ympärille luonnonkiviä ja istuttanut niiden seuraksi joitakin varjoon sopivia kasveja.

Alvejuuret availevat kiemuraisia lehtiruotejaan. Keskellä taponlehti, sen vieressä korallikanukka ja taustalla kevätkaihonkukka ja rönsytiarella.

Alvejuuri. Olen antanut ketunleivän (käenkaalin) kasvaa alvejuurien tyvellä, sillä pidän sen valkeista kukista ja mielestäni se sopii metsäpuutarhaan vallan mainiosti.

Kevätkaihonkukka.

Korallikanukan upean punaiset oksat loistavat auringonvalossa hienosti ja näin alkukeväällä peittävän kasvuston puuttuessa ne näkyvät sisälle asti valon osuessa niihin oikeasta kulmasta, vaikka pensas sijaitseekin tontimme melkein kauimmaisessa nurkassa.

Kiinanlaikkuköynnöksien alle olen joka kevät istuttanut pääsiäisnarsissit ja niitä kukkiikin alueella jo ihan kiitettävä määrä.

Kaaripenkissä ovat auenneet puutarhamme ensimmäiset tulppaanit; kasvitieteelliset tulppaanit.

Pihlajassa on jo suloiset pikkulehdet. Muissa puissa hiirenkorvat kasvavat lähes silmissä.

Helmililjat Kaaripenkin reunassa, taustalla tulppaaneja. Viikonloppuna edessä on Kaaripenkin laajennus ja sen kivireunuksen aloittaminen.

Löysin Kaaripenkistä ihan uutena kolme balkaninvuokkoa (?). Itse en ole näitä istuttanut, mistä lie tulleet. Joka tapauksessa kauniitahan nuo ovat. Täytyy nyt miettiä, jäävätkö ne paikoilleen vai siirränkö ne toisaalle.

Kaaripenkissä kiinanpionit "Sarah Bernhardt", "Shirley Temple" ja "Karl Rosenfield" kurottelevat kohti taivasta nupussa olevien tulppaanien ja ukkolaukkojen keskellä.

Rinnepenkeissä pikkutalviot ovat nupuillaan.

Pensasryhmässä japaninhappomarja "Maria" hehkuu keltalehtisenä etenkin vastavalossa.

Pensasryhmän keltajapaninangervo "Goldflame" ihastuttaa kauniin värisellä uudella kasvullaan.

Kukkapenkkien isokevättähtien kukat ovat jo ränsistymässä, mutta lasten syksyllä ruukkuihin istuttamat kukoistavat vielä terassilla.

Kivikkokasvialueen vesiaihekin pääsi taas jo pulppuamaan.

Suunnikkaassa kukkivat palloesikot "Blue Selection", "Alba" ja "Rubin". Kirjopikarililjat ja tulppaanit kasvattelevat nuppujaan.

Etupihalla patjarikon nuput aukeavat päivänä minä hyvänsä.

Tähän postaukseen kertyi paljon kuvia. Tähän aikaan vuodesta tuntuukin, että uutta kuvattavaa ilmestyy jatkuvasti. Nyt kuvat painottuivat koristekasvien puolelle, mutta lähiaikoina kerron myös hyötykasviemme kuulumisia ja syyskylvöjen onnistumisesta. 

Iloisia toukokuun viimeisiä päiviä!

maanantai 22. toukokuuta 2017

Marketanpuiston kevätmarkkinat ja Kotipuutarha-lehden bloggaajatapahtuma

Suureksi ilokseni löysin muutama viikko sitten sähköpostistani kutsun Kotipuutarha-lehden ja yhteistyökumppaneiden järjestämään bloggaajatapahtumaan, Ideapihojen teemapäivään, lauantaina 20.5. Marketanpuistossa Espoossa, ja pakkohan tuonne oli päästä. Lapset veimme perjantaina hoitoon isovanhemmille Etelä-Suomeen ja jatkoimme miehen kanssa matkaa Helsinkiin viettämään kahdenkeskistä aikaa. Lauantaina pääsin vihdoin tapaamaan ihania kanssabloggaajia, joiden upeita blogeja olen lukenut jo muutaman vuoden ajan. Olipa hienoa tavata teidät!

Ennen bloggaajatapahtumaa kiersimme mieheni kanssa Marketanpuistoa, jossa en aiemmin ollut käynytkään. En ymmärrä, miten näin ihana puutarhakohde on voinut mennä minulta täysin ohi. Kierros puistossa oli antoisa, vaikka varmasti kevään ja kesän edetessä vielä hehkeämpää kukkaloistoa on luvassa. Samaan aikaan järjestettiin puistossa myös perinteiset kevätmarkkinat, joilta muutamia taimia ostinkin, niistä lisää vielä postauksen lopussa.



Loistomagnolia "Susan"

Keisarinpikarililja

Kirjopikarililja. Omani ovat vielä tiukasti nupussa, mutta etelämmässä nämäkin jo kukkivat.

Marketanpuistosta löytyy monipuolisesti erilaisia alueita, mm. lampimaisemaa...

...erilaisia kivenkäyttövaihtoehtoja...

...ja metsäpolkuja.

Valkovuokot peittivät koko metsänpohjan kukkamereensä.

Kylmänkukka

Puistosta löytyy myös Överbyn puutarhamyymälä.



Suomi100 -juhlavuoden kunniaksi puistossa on orvokeista tehty istutus.

Bloggaajatapahtuman järjestivät yhteistyössä Kotipuutarha-lehti, Kekkilä, Puutarha Tahvoset, Rudus ja Tikkurila. Kotipuutarha-lehden Maija Stenman toivotti meidät tervetulleiksi ja tervetulomaljojen ja salaattibuffetin siivittämänä kuuntelimme mielenkiintoisia luentoja, joilla Tuuli Viista Puutarha Tahvosilta kertoi kotimaisista marjapensaista, Piia Reinikainen Kotipuutarha-lehdestä marjapensaiden istutuksesta ja hoidosta, Paulina Nyberg Kekkilältä Luomulannoitteista ja kompostimullan käytöstä, Iia Suikki Rudukselta Kotipolku-palvelusta ja Ruduksen uutuustuotteista ja Hanna Salonen Tikkurilalta Patio Kivikuullotteesta. Esitykset olivat selkeitä ja opin niistä uuttakin. Lisäksi esille tuli muutamia tuotteita, jotka olivat itselleni aiemmin vieraita, mutta vaikuttivat kokeilemisen arvoisilta. Lopuksi Rudus esitteli kivimuurin rakentamista uusilla Rustikko-muurikivillä, ja näppärältähän tuo näytti ainakin ammattilaisen rakentamana.

Ruduksen Rustikko-kivimuuri

Saimme kotiinviemisiksi Kekkilän Luonnonmukaista tomaattilannoitetta, Tikkurilan Patio Kivikuullotetta ja Puutarha Tahvosilta herukan taimen, omani oli vaaleanpunakukkainen punaherukka "Punahilkka". Päivä oli aivan mahtava, ja aurinkoinen, lämmin sää kruunasi kaiken. Suuret kiitokset ihanasta tapahtumasta järjestäjille ja blogiystäville! Toivottavasti tapaamme taas uudestaan! :)

Tässä vielä markkinaostokseni:
- sinivuokko Hepatica nobilis
- rotkolemmikki Brunnera macrophylla ´Variegata´
- alppivuokko Anemone trifolia
- himalajanvuokko Anemone rivularis
- tarhakylmänkukka Pulsatilla vulgaris ´Papakeno´
- sinikämmen Glaucidium palmatum (lila) ja Glaucidium palmatum var. leucanthum (valk.)



Pariin viime viikkooni mahtuu muitakin kivoja juttuja. Voitin Tweety Bluen ihanan Valoisampaa kohti -blogin arvonnassa Finnmarin lehti-aiheisen lautasen ja kaksi keittiöpyyhettä ja Tarjan upean Parasta aikaa -blogin arvonnassa Perennat-kirjan eli mukavaa postia on tiedossa. :)

Lisäksi sain uuden blogiyhteistyön merkeissä kutsun Tervoon Lappalaisen Puutarhan Puutarhapäiville 28.5. Tapahtumassa on mukana myös paikallinen sisustusputiikki Villa Päivärinne. Niinpä ensi viikonloppunakin on luvassa mukava puutarhatapahtuma!

Lämmintä kevätviikkoa kaikille!

perjantai 19. toukokuuta 2017

Puutarhasuunnitelmia ja -unelmia

Edellisessä postauksessani kerroin jo, että tämän vuoden ykkösprojektimme on kasvihuoneen rakentaminen. Muitakin suunnitelmia kesäksi ja syksyksi on, ja käynkin ne tässä lyhyesti läpi. Kiva nähdä sitten loppusyksyllä, miten suunnitelmani ja unelmani toteutuivat!

Tämän puutarhakauden suunnitelmia ja unelmia:
- kasvihuoneen pystytys ja sisustus, tärkeiden oheistarvikkeiden hankkiminen. Toivottavasti jotain pientä ehtisin jo tämän kesän aikana kasvihuoneessa kasvattamaankin, edes jotain salaattia tai yrttejä. Ennen kuin voimme tilata kasvihuoneen perustuksiin tarvittavan murskekuorman, minun pitäisi saada viimesyksyinen kivituhkasuursäkki tyhjennettyä murskekuorman alta pois. Samoin perustuskuopan kaivamisesta syntyvälle maa-ainekselle tarkoitetussa kohdassa on tällä hetkellä kivikasa, joka pitäisi siirtää ensin pois.
- lähes renkaanmuotoinen, kohokukkapenkki puolivarjoon metsäpuutarhaan: valko- ja joko sini- tai keltakukkaisia perennoja, kirjavalehtisiä perennoja, heiniä, ehkä kärhö tai joku roikkuva perenna kohopenkin reunalta laskeutumaan. Istutusalue tulee nykyisen luonnonkivikasan tilalle eli kasa täytyy ensin saada pois. Osan kasveista olen jo päättänyt, mm. valkovuokkoja, kuunliljoja, valkotäpläimikkää ja kieloja. Jos sinulla on jotain hyviä ehdotuksia kasvivalintojen suhteen, niin otan niitä kiitollisena vastaan!
- penkki e.m. istutusalueen luo koivun alle

Kolmiopenkkikin jäi viime syksynä vielä vähän kesken ja mm. sen reunus pitäisi viimeistellä.

- kiveykset Rinnepenkkien alle ja Kaaripenkin reunaan. Tätä jo aloittelin, jotta saan kivituhkasäkin ja osan luonnonkivistä käytettyä. Jäljelle jäävät luonnonkivet siirrän sitten uuteen paikkaan, johon ei ole suunnitteilla mitään erikoista lähivuosille. (Ei pitänyt nykyisellekään kohdalle olla, mutta niin ne vaan suunnitelmat muuttuvat! :) )

Toinen Rinnepenkeistä sai jo reunuksen, toisesta se vielä puuttuu.

Olen niin kyllästynyt joka keväiseen vihreiden rajausnauhojen uudelleen upottamiseen, että tänä kesänä Kaaripenkistäkin tuo vihdoin lähtee ja tilalle tulee reunakiveys. Jatkossa on nurmikon leikkaaminenkin sitten istutusalueen vierestä helpompaa.

- nykyistä kauniimpi säilytysratkaisu polttopuille. Tätä olen miehelle yrittänyt ehdotella jo pari vuotta ja piirrellyt kuvia visiostani. Jospa tänä kesänä tämäkin toteutuisi.
- terassin laajennuksen aloittaminen. Pohjatyöt ovat jo valmiina, joten mies pääsisi rakentamaan heti, kun kasvihuone on kasattu.

Jos aikaa jää, voisi aloitella myös:
- ruukkualuetta ja pientä siltaa kasvihuoneen läheisyyteen
- laatoitettua istuskelualuetta kasvihuoneen eteen



- porraspergolaa (ainakin tämä jää varmaan seuraavaan vuoteen, sen verran pitkältä tuo lista jo näyttää)

Mitä suunnitelmia tai unelmia sinulla on tulevan puutarhakauden suhteen?

Ihanaa viikonloppua!

maanantai 15. toukokuuta 2017

Meille tulee kasvihuone!

Kun hankimme viime syksynä ulkoporealtaan, oli tarkoituksenamme, että tämän kesän ykkösprojektimme olisi terassin laajennus. Meillä oli ennen ruokailuryhmä ulkoporealtaan paikalla ja sille oli nyt tarkoitus tehdä uusi tila, vaikka kyllähän pöytä ja tuolit mahtuvat nykyisellekin terassille ulkoporealtaan viereen. Kivempi olisi kuitenkin saada ruokailupaikka selkeästi omaksi, erilliseksi tilakseen. Kasvihuoneesta olimme mieheni kanssa jutelleet ja suunnitelleet hankkivamme sen sitten vuoden kuluttua. Kun esikasvatukset alkoivat nyt keväällä vallata keittiöstämme enenevässä määrin alaa, tokaisi mieheni, joka tykkää kovasti ruoanlaitosta, että "eiköhän hankita se kasvihuone jo tänä kesänä?". Ja tuohon tilaisuuteen piti kyllä heti tarttua! :D

Minulla oli jo valmiina mietittynä haluamani malli, sillä olin viime kesästä lähtien surffailut eri kasvihuonetoimittajien sivuilla ja tehnyt vertailuja. Emme kuitenkaan olleet nähneet kyseistä mallia "livenä", emmekä halunneet tilata sitä, ennen kuin olisimme  päässeet perehtymään siihen ja muutamaan muuhunkin malliin lähemmin. Niinpä suuntasimme Tampereen Supermessuille kasvihuoneita katselemaan, ja siellähän niitä ihanuuksia oli! Ja kuten messupostauksessa mainitsin, niin kaupathan siinä sitten syntyi! 

Meille tulee Kivinkankaalta Juliana Compact -kasvihuone (8.2 m2, 3mm turvalasilla) ja Kivikangas on myös ensimmäinen varsinainen blogiyhteistyökumppanini. Kasvihuonetoimitus tuli itse asiassa viikko sitten perille, ja noita paketteja olen autotallissa käynyt hypistelemässä ja ihastelemassa nyt viime viikon kylmien säiden aikana. En millään malttaisi odottaa, että saamme kasvihuoneen pystyyn. Perustusten tekeminen on kuitenkin vielä ihan alkuvaiheessa. Paikka oli kasvihuoneelle jo mietitty valmiiksi istutuslaatikoiden viereen, mutta kauheasti emme vielä ole osittain säistäkin johtuen päässeet perustustöitä aloittelemaan. Nurmikon poistin alueelta viime viikolla, ja mies pääsee nyt lapiohommiin. Murskekuorma pitäisi tilata piakkoin ja muutenkin vielä hankkia perustukseen tarvittavia materiaaleja. Päivitän kasvihuonekuulumisiamme lisää, kunhan projekti etenee. 

Eikö tuo alue näytäkin kaipaavan juuri kasvihuonetta?

Kaivamisurakka on nyt alkamassa.

Jos teillä on jotain hyviä vinkkejä kasvihuoneen perustukseen, kasaamiseen, huoltoon tai mihin tahansa kasvihuonetta koskevaan asiaan liittyen, otan ilolla niitä vastaan! 

Hauskaa uutta viikkoa!

perjantai 12. toukokuuta 2017

Ämpäriperunat

Viime kesänä kasvatin ämpäriperunoita ensimmäistä kertaa ja kasvatuksen vaivattomuudesta ja hyvästä sadosta vakuuttuneena päätin ehdottomasti kasvattaa niitä jatkossakin. Tänä vuonna ryhdyin toimeen hieman viime vuotta aiemmin. Lisäksi nyt hankin "ihan oikeita" siemenperunoita (Siikliä), viime vuonna käytin ruokakaupasta ostettuja, kaapissa itämään alkaneita perunoita, joiden lajiketta ei edes selvinnyt perunapussista.

Laitoin nyt perunat valoisaan paikkaan itämään huhtikuun alkupuolella sanomalehden päälle. Viime vuonna perunat olivat kananmunakennossa itämässä, mutta nyt unohdin kerätä kennoja etukäteen, joten sanomalehtipaperi sai kelvata. Perunat saivat olla pari viikkoa muuten ihan rauhassa, mutta muutaman kerran suihkuttelin niitä vesipullolla. 



Noin kahden viikon jälkeen perunat olivat itäneet. Yleensä suositellaan odottamaan, että idut ovat suurinpiirtein yhden senttimetrin pituiset, ja sitten istuttamaan perunat. Myös etukäteen idättämättömiä perunoita voi istuttaa, ja toisaalta omistani osa ehti kasvattaa melkein viiden senttimetrin idut, ennen kuin kerkesin istutushommiin.

Istutin perunoita ruukkuihin ja ämpäreihin. Ensimmäisen erän laitoin 21.4., toisen 1.5. ja vielä yksi satsi olisi tarkoitus laittaa, niin satoa pääsee korjaamaan sitten pitkin kesää. Astian pohjassa täytyy olla reikä ylimääräisen veden poistumista varten, joten rikkinäiset ämpärit voi hyvin hyödyntää tähän tarkoitukseen. Ämpärin/ruukun pohjalle laitetaan ruukkusoraa/pieniä kiviä ja sitten suodatinkangas. 



Seuraavaksi lisätään multaa noin 20 senttimetrin kerros, jonka päälle asetellaan perunat. Yhteen ämpäriin voi laittaa 2-3 perunaa. Kuvassa oleva ruukkuni on ämpäriä suurempi, joten laitoin siihen neljä siemenperunaa. 



Perunoiden päälle lisätään noin 10 senttimetriä multaa, jonka jälkeen kastellaan hyvin. Itse vein ämpärit ja ruukut aluksi saunan lauteiden alle. Kun ensimmäiset versot nousevat pintaan, astiat on siirrettävä valoisaan paikkaan. Ulos astiat voi siirtää vasta, kun yöpakkasia ei enää ole, mutta päivisin niitä voi ulkoiluttaa jo aiemmin lämpimällä säällä. Minulla ensimmäisenä kylvetyt perunat ulkoilevat jo päivittäin, yöksi ne nostetaan sisälle. Jälkimmäinen erä on vielä saunan lauteiden alla itämässä. Alussa kastelutarve on vähäisempää, mutta versojen kasvamisen myötä kasteluakin täytyy lisätä, jotta multa pysyy kosteana.

Siiklin taimissa on kauniisti punertavia lehtiä.

Lisäksi astioihin täytyy lisätä multaa muutaman kerran kasvun aikana. Ensimmäinen kerta on ajankohtainen, kun perunoiden varret ovat kasvaneet noin 10cm korkuisiksi. Aina kun varret ovat kasvaneet jälleen 10cm, multaa lisätään uudelleen ja aina alimpiin lehtiin asti, jotta kehittyvät perunat eivät viherry. Muistaakseni viime kesänä lisäsin multaa astioihin kahdesti.

Ämpäriperunoilla saa kivasti ja helposti vehreyttä esim. terassille, parvekkeelle tai patiolle, ja lopuksi pääsee vielä maistelemaan itse kasvatettua satoa.

Parin kuukauden kuluttua istutuksesta voi alkaa miettimään sadonkorjuuta. Koko ämpärin voi tyhjentää kerralla. Itse korjasin satoa viime kesänä aina taimi kerrallaan, jolloin saimme juuri nostettuja perunoita sillin kanssa useamman kerran muutaman viikon aikana.





Oletko sinä kokeillut kasvattaa ämpäriperunoita? Tai onko sinulla perunoita kasvamassa kasvimaalla? Jos kyllä, niin minkälaisin kokemuksin ja mikä on suosikkilajikkeesi?

 Iloista viikonloppua!

maanantai 8. toukokuuta 2017

Kirjaesittely: Puutarhurin käsikirja

Sain aiemmin Gummerukselta muutamia puutarhakirjoja esittelyä varten. Yksi niistä on Puutarhurin käsikirja, Puutarhan neljä kaunista vuodenaikaa (Taina Koivunen, 2016, Gummerus, 176 sivua). Kyseinen kirja on aikaisemmin ilmestynyt nimellä Puutarhan neljä kaunista vuodenaikaa. 



Kirja kertoo kattavasti ja monipuolisesti kotipuutarhan keskeisistä teemoista ja puutarhassa kunakin vuodenaikana huomioitavista asioista. Aluksi kirjassa käsitellään yleisesti Suomen ilmastoa ja sen vaikutusta puutarhan kasvivalintoihin. Samalla käydään lyhyesti läpi myös kasvihuoneilmiötä.

Seuraava luku käsittelee puutarhan kevättä ja alkukesää. Siinä esitellään mm. varhain kukkivia kivikkokasveja, puita ja pensaita. Kirjasta löytyvät myös hyvät yleisohjeet puiden ja pensaiden istutukseen. Ruukkupuutarhasta, kylvökukista ja perennoista on kustakin omat kappaleensa, samoin heinistä, köynnöksistä ja köynnösruusuista. Mielenkiinnolla luin myös vesiaiheista ja vesi- ja kosteikkokasveista. Kirjassa on runsaasti taulukoita, joihin on listattu kuhunkin teemaan sopivia kasveja ja näiden avulla sopivien kasvien löytäminen omaankin puutarhaan on vaivatonta.

Reilun kokoisista kuvista näkee selkeästi pienikukkaistenkin kasvien ilmettä.

Kirjassa on monia kasveja esitelty lyhyin kuvauksin ja valokuvin.

Taulukoita löytyy mm. ruukkuihin sopivista koristeheinistä, hopeanharmaista kasveista, vihreistä koristekasveista, tuoksuvista kasveista ja amppelikasveista.

Värikkäitä kuvia on ilo katsella.

Loppukesästä ja alkusyksystä kertovassa luvussa ohjeistetaan syksyn sipulikukkien istutusta niin maahan kuin ruukkuihin ja toisaalta daalioiden yms. vastaavien juurakoiden ja mukuloiden ylösnostamista ja talvisäilytystä. Myös kuivakukkatöitä, siementen keruuta ja kukkien syyskylvöä käsitellään, samoin ruskan syntytapaa ja niitä muutoksia, joita kasveissa solutasolla tapahtuu kasvukauden päättyessä. 

Seuraavaksi vuorossa on yleiskatsaus syksyyn väriä tuoviin marjoihin ja hedelmiin, syksyn koristeellisiin ruukkuistutuksiin, nurmikon syksyyn ja talveen, pajutöihin, arkojen lajien talvisuojaukseen ja pihavalaistukseen. Luvussa esitellään myös pihan eläinvieraita ja kerrotaan ohjeita kasvien suojaamiseen mm. jänis- ja myyrätuhoilta ja vinkkejä lintujen talviruokintaan.

Taulukoita mm. perhoskasveista ja värien mukaan lajiteltuna leikko- ja kuivakukista.

Viimeinen luku on omistettu talvelle ja siinä annetaan ohjeita mm. jääkoristeiden tekemiseen ja vinkkejä erilaisten näkösuojakasvien valintaan. Käsittelyssä ovat myös kasvien talvehtimistavat, talvivauriot ja niiden hoitaminen, monivuotisten kukkien kylvöt ja vinkit erilaisten puuvartisten kasvien leikkaamiseen. Kirjan lopussa on vielä kasvihakemisto kirjassa mainituista kasveista aakkosjärjestyksessä.



Kirjassa on paljon upeita puutarhakuvia ja erilaisia mielenkiintoisia karttoja mm. vuotuisesta lumipeitepäivien lukumäärästä ja termisen kasvukauden keskimääräisistä alkamis- ja päättymispäivämääristä. Itse pidin erityisen paljon kirjassa olevista kasvitaulukoista, joissa kasveja on lajiteltu uskomattoman monen eri ominaisuuden mukaan. Joka luvun lopussa on muutama sivu kyseiseen aiheeseen liittyen näitä taulukoita ja lisäksi pienempiä taulukoita löytyy tekstin lomasta. Taulukoista on helppo etsiä uusia kasveja erilaisten valintakriteerien perusteella. Kirja sisältää paljon perustietoa puutarhasta ja sen hoidosta, mutta lisäksi myös mukavasti syventävää tietoa esimerkiksi vuodenaikoihin liittyvistä ilmiöistä.

Lämpimät kiitokset Gummerukselle kirjasta ja riemukasta uutta viikkoa kaikille!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...