perjantai 10. helmikuuta 2017

Kumppanuuskasvit

Olen käynyt läpi erilaisia listoja ja taulukoita kumppanuuskasveista ja toistaalta kasveista, jotka eivät sovi yhteen. Yhdistelin niistä itselleni muistin tueksi tuleviakin vuosia ajatellen taulukon, jonka ajattelin jakaa kanssanne. Joidenkin kasvien osalta löytyi eri lähteistä ristiriitaista tietoa siitä, sopivatko ne hyvin yhteen vai eivät. Tällöin taulukossa saattaa olla sama kasvi sekä hyvän että huonon kumppanin sarakkeessa.

Viime kesänä ämpäriperunat vehreyttivät yhtä terassin nurkkausta.

Kahden vanhimman lapsen kanssa tehtyjä kylvöjä. Samettikukat kukkivat pitkään viime kesänä ja timjamistakin ehti tulla loppukesäksi kunnon puska. Pillisipuli sen sijaan nuupahti pian kuvan ottamisen jälkeen, emmekä enää laittaneet uusia.



Kuukausimansikka "Semperflorens" sai viime kesänä pikkupuutarhureiden suut makeaksi.


Maa-artisokkaa kokeilin viime kesänä sekä ruukussa että maassa. Ruukussa sato jäi niukaksi, joten jatkossa en sitä ruukkuun aio enää laittaa. Loppusyksyllä korjatessani satoa jätin muutamia mukuloita jo maahan odottamaan tulevaa kasvukautta.


Siellä ne istutuslaatikot odottelevat lumen alla kevättä ja kylvöjä. Ja samaa odotan minä!

Minä mietin alustavasti näitä kumppanuuskasviasioita vähän jo viime syksynä syyskylvöjä tehdessäni ja sen vuoksi hajautin kylvöjäni eri istutuslaatikoihin. Yhteen istutuslaatikkoon laitoin syyskylvönä valkosipulia ja porkkaanaa. Niiden seuraan aion kesäksi laittaa kasvamaan paria erilaista salaattia. Toiseen laatikkoon laitoin syksyllä palsternakan ja pinaatin siemeniä. Pinaatin viereen olisi tarkoitus kylvää vielä papuja. Kolmannessa laatikossa on mullan alla syksyllä kylvetyt tillin ja kehäkukan siemenet, niiden seuraksi tulee ainakin herneitä. Myös naurista ja mangoldia olisi kiva kokeilla ensi kesänä, mutta voi olla, ettei niille ole tilaa. Kaikki yrtit aion laittaa ruukkuihin, samoin kirsikkatomaatin ja perunat, mahdollisesti myös samettikukat. Näitä tosin ehtii onneksi vielä suunnitella tässä kevään aikana. :)

Rentouttavaa viikonloppua!


 Lähteet:
- http://www.tarhuri.fi/tarhurin-abc/kumppanuuskasvit
- www.biolan.fi/suomi/puutarhaharrastajat/puutarhatieto/kasvimaa/kumppanuuskasvit
- http://hyotykasviyhdistys.fi/puutarhatieto/sekaviljely/

53 kommenttia:

  1. Oot jaksanu teherä perusteellista tyätä. Miälenkiintoosta lukia, vaikka mun hyätykasvi innostus ei nii kummoone ookkaa.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Harmitti, kun olin syksyllä näitä jo käynyt läpi, ja en tietenkään nyt enää muistanut, mitä olin ajatellut minkäkin kaveriksi laittaa. Niinpä ajattelin vastaisen varalle tehdä yhteenvedon, jonka jatkossakin löydän helposti. Ja plussana vielä se, että taulukosta voi olla hyötyä muillekin. :) Hauskaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  2. Kumppanuuskasviasiat on minusta tosi mielenkiintoisia. Viime vuonna törmäsin sellaiseen yksityiskohtaan, että kumppanuuskasvit tykkäisivät kasvaa nimenomaan toistensa seassa, eli että ei vierekkäisiä rivejä vaan lomittain :) Että sillä tavoin ne saavat parhaan hyödyn toisistaan.
    Kiitos, että jaoit tämän! Jos sopii, niin linkitän tähän postaukseen oman blogini linkkilistasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä olekaan aiemmin kuullut tuosta lomittain kasvatuksesta, mutta vaikuttaa kyllä ajatuksena ihan järkevältä. Pitää katsoa, jos kokeilisinkin sitä ensi kesänä joidenkin kasvien osalta.
      Kiva, että pidit yhteenvedostani. Ilman muuta voit linkittää tähän linkkilistastasi. :)

      Poista
    2. Hienoa, kiitos! Lisäsin linkin listalle :)

      Poista
  3. Tulipa tämä postaus sopivaan aikaan, sillä kumppanuuskasveista piti kaivaa tietoa esiin. Taulukkosi on niin selkeä, etten muuta kaipaakaan. Jos sallit, niin minäkin mielelläni linkittäisin tämän postauksen oman blogini sivupalkkiin, jotta löydän sen tarvittaessa uudelleen. Ja josta sen kenties löytävät muutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos taulukostani on sinulle hyötyä! Ja kaikin mokomin voit linkittää tämän postauksen omaan blogiisi. Mitä useampi saa taulukostani vinkkejä, sen parempi. :)

      Poista
    2. Laitoin linkin sivupalkkiini. Sieltä pääsen tarvittaessa postaukseesi uudelleen ja toivottavasti joku muukin sieltä tänne ohjautuu. Sinun kannattaisi ehkä laittaa omaan sivupalkkiisi pikalinkki, sillä uusien postausten myötä tämä painuu alemmas ja luettelon sisältävää postausta saattaa olla työlästä löytää, ellei muista sopivaa hakusanaa tai ajankohtaa. Luettelo on sellaista perustietoa, jota tarvitsee vuosittain ja tieto on selkeästi kasassa. Taisit lukea ajatukseni, sillä hetki ennen postaustasi pohdin, mistä lähtisin etsimään tietoa, mitkä kasvit kannattaisi samaan viljelylastikkoon laittaa. Kiitos vielä kerran!

      Poista
    3. Kiitos vinkistä! Lisäänkin tästä linkin sivupalkkiini. :)

      Poista
  4. Hyvä postaus! Tuo lomittain oli itselläkin jo kokeilussa viime vuonna ja huomasin sen edut..eli kannattaa kokeilla. Ja tuo listasi on tosi kattava, itsekin olen sellaista kasaamassa..mutta sinä kerkisit ensin, eli luvallasi linkitän myös omaan blogiini .

    Ja kannattaa tosissaan hyödyntää tuota kumppanuuskasvi tietoa sillä se antaa parempaa satoa.Minulla on aika iso kasvilava (240x80x80 pit,kork.lev) mutta tarkoitus myös noita pienempiä tehdä villiyrteilleni ettei sekoa peltoon.. Hyvälle näyttää!Kiitos vinkeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toki saat linkittää tämän blogiisi. Kiitos vihjeestäsi lomittain kasvattamisen suhteen! Täytyy kyllä kokeilla sitä.

      Poista
  5. Nämä listat on kyllä hyödyllisiä! Kasvimaan suhteen oon jotain kasvipareja kokeillutkin, mm. sipulit ovat aina kasvaneet porkkanoiden kanssa.
    Samanlaista listaa oon suunnitellu tehdä perennojen osalta, on paljon helpompi sitten tulevaisuudessa suunnitella kukkaistutuksia, kun ei tarvii tietoa hakea aina uudelleen ja uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäntyyliset listat ovat kyllä mielenkiintoisia. Itse pääsen testaamaan kumppanuuskasveista tulevia hyötyjä ensimmäistä kertaa ensi kesänä. Perennalistauksesi kuulostaa kiinnostavalta projektilta. Tervetuloa lukijaksi!

      Poista
  6. Kiitos, tämä on todella avuksi ja hyödyksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan! Kiva, jos tästä on hyötyä sinullekin!

      Poista
  7. Eipä ole tullut kumppanuuskasveihin juuri perehdyttyä, sen tiesin että porkkana ja sipuli tykkäävät toisistaan. Tuo onkin vähän hankala juttu, kun tomaatti ja kurkku ei tykkää toisistaan, onneksi paprika ja tomaatti kuitenkin tulevat toimeen keskenään. Mulla on vain yksi kasvihuone, joten kaikki saisivat tykätä toisistaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä mielenkiintoisia juttuja. Itse kokeilen ensi kesänä ensimmäistä kertaa istuttaa näiden ohjeiden mukaan. En varmaan ihan kaikille löydä parasta kumppania, mutta jos nyt edes suurimmalle osalle. Saa nähdä, miten kasvavat. Kasvihuoneessa tosiaan kurkut ja tomaatit kuitenkin usein kasvavat yhdessä, mutta ehkä ei välttämättä samassa multatilassa. Siellä kyllä voi joutua tekemään kompromisseja.

      Poista
  8. Oletpa tehnyt kattavat ja hyödylliset taulukot. Kumppanuuskasvit ja toisaalta kiertoviljely ovat aiheita, joihin pitäisi minunkin ehdottomasti perehtyä paremmin. Tästä postauksesta on hyvä alkaa.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sara! Minäkin jatkan vielä aiheeseen perehtymistä ja odotan ilolla, että pääsen kokeilemaan asiaa käytännössä. Hauskaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  9. Minäkin ajattelin kokeilla ämpäriperunoita tänä vuonna. Ne voi ottaa mukaan mökille. Minulla on kasvihuone, jota en voi ottaa käyttöön tänä kesänä. Poikani lähtee inttiin eikä siis voi auttaa kastelussa, kun minä lomailen mökillä. Arvaa harmittaako, kun kasvihuone on minun suuri ilonaihe joka vuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kurja juttu, ettet voi käyttää kasvihuonetta tänä kesänä. Auttaisiko joku automaattinen kastelu järjestelmä tai voisiko vaikka naapuri käydä silloin tällöin kastelemassa? Ämpäriperunat ovat kyllä käteviä. Viime kesänä kokeilimme niitä ensimmäistä kertaa ja ne täyttivät kaikki odotukset.

      Poista
  10. Olipa perusteellinen taulukko, kiitos! Minulla ei ole kokemusta pinaatin kylvämiestä jo syksyllä. Siitä kuulisin mielelläni lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska, että pidit! Pistän tänne postausta syyskylvöjeni kuulumisista, kunhan näen lähtikö niistä mikään kasvuun.

      Poista
  11. Toivottasti et pahastu. Otin screenshotin taulukosta, josta voin keväällä katsoa, miten noita kasveja oikein yhdistellään. Teitpä hyvän työn! Kiitos avusta jo etukäteen, sillä noissa hyötykasveissa olen vähän tumpelo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan! Kiva, jos taulukostani on apua sinullekin!

      Poista
  12. Olen ollut hyvin kiinnostunut kasvien kumppanuudesta jo vuosia ja tarkkaan kylvösuunnitelmaa tehdessäni ajattelin juurikin noita asioita. Kokemuksen kautta olen huomannut, että paprikan kanssa kasvihuoneessa juurikin lomittain kun kasvattaa samettikukkaa, erityisesti sitruunantuoksuista kääpiösamettikukkaa, paprika hyötyy siitä erinomaisen paljon. Tämän oivallettuani paprikoitani kiusanneet kirvat häipyivät kokonaan ja sain hyvän puhtaan sadon!

    Tuo taulukkomuoto on erityisen helppolukuinen ja selkeä, asiat löytyvät siitä nopeaan. Teit hyvää työtä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Saila! Ja kiitos vinkistä paprikan ja samettikukkien hyvästä kumppanuudesta, se tuosta taulukostani puuttuukin.

      Poista
  13. Hienoa perusteellista tutkimusta ! En ole lainkaan ollut tietoinen tuollaisista kumppanuusnäkökohdista.
    Katselen taulukoitasi silmät ymmyrkäisinä 😀 Onpa kaunis mansikkakuva 🍓Hyvää wiikonloppua !

    VastaaPoista
  14. Suurtyön olet tehnyt meidän kaikkien iloksi ja hyödyksi. Kiitos!
    Lempeää viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  15. Hyvät taulukot. Näitä itsekin tuijottelen kirjoista ja teen niiden mukaan suunnitelmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näitä tutkaillessa ja suunnitelmia tehdessä helposti vierähtää hetki jos toinenkin.

      Poista
  16. Oletpa tehnyt perusteellisen tutkimuksen! Varmasti hyötyä niille, jotka näitä kasveja viljelevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti tästä olisi hyötyä mahdollisimman monelle. :)

      Poista
  17. Superhyvä taulukko - tämä täytyy laittaa hyötykäyttöön. Näitä tulee aina välillä pohdiskeltua ja tämä kooste auttaa nyt hienosti löytämään sopivia ratkaisuja. Kiitos paljon!

    VastaaPoista
  18. Kiitos vinkeistä! Paljon oli uutta tietoa, jotain tiesin ennestään. Puutarhahulluus nostaa taas päätään, kun katselee noita kuviasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan! Itsekin olen huomannut, että paljon kyllä oppii uutta lukemalla toisten blogeja.

      Poista
  19. Meilläkin on kolme kasvilavaa odottelemassa kevättä, en ole yhtään huomannut ajatella mitkä kasvit viihtyisivät yhdessä. Meillä on myös lehtokotilo-ongelma tässä pihassa. Se on tosi inhottava olio, joudumme päivittäin niitä keräämään pois kasvien kimpusta.

    Hyvää Ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ainakaan toistaiseksi ole kotiloita onneksi näkynyt, mutta kauhulla olen odottanut, milloin niitä ilmaantuu. Tsemppiä sinulle kotilotaistoon taas ensi kesänä. Ja hyvää ystävänpäivää!

      Poista
  20. Tilli näivettyy ja kuivuu keltaiseksi kortteeksi, ennen kuin se edes kunnolla pääsee vauhtiin. Kumppanuuksia on ollut jos jonkinlaisia, mutt alopputulos on aina yhtä surkea. Mutta sitkeästi koitan taas ensi kesänä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ensi kesänä tillisi kasvaisi paremmin. Se on ihan totta, ettei aina nämä kasvatukset onnistu, mutta kyllä se sitkeä yrittäminen välillä palkitseekin. :)

      Poista
  21. Oi, jopas olet laatinut mahtavan tietopaketin näppäräksi taulukoksi!
    Varmasti apua monelle!

    Lempeää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  22. Onpa kiva, että oot jaksanut tehdä näin perusteellista työtä ja vielä julkaissut tämän meidän kaikkien iloksi ja hyödyksi! :)

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...